Harrastekirjallisuus

Puutarhurin kasvatusopas

”Asioiden nimittäminen oikeilla nimillä on viisauden alku. Puutarha on puutarha.”
Tuntematon

”Aika on käytettävä tehokkaasti: se karkaa pois nopein askelin.”
Ovidius

Vuodeajat tuntuvat karkaavan toistensa alta vinhaa vauhtia.  Ilmastonmuutos tekee kiusaa ja saa puutarhurin kevään pidemmäksi ja kesän sateisemmaksi.

Kevät on puutarhurille toimeliaisuuden aikaa, istutuskausi on käsillä ja on aika suunnitella sekä hyötypuutarhaa, että esteettistä kukkatarhaa omaksi ja muiden iloksi. Aina uudesta innostuvan puutarhurin visuaalisen kuvapuutarhan kukat voi koeistuttaa mielikuvituksellisiin löytöruukkuihin tai omatekemiin kierrätysastioihin jo varhain keväällä. ”Esteettiset arvot ovat keskeistä ihmisten jokapäiväisessä elämässä, sanoo professori Arto Haapala. Ne vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin – hyvään elämään. Se ei ole lainkaan turhanpäiväistä.” ” Estetiikka ei ole pelkästään taidetta ja korkeakulttuuria.”

”Arjen estetiikka ei merkitse arjen kaunistamisprojektia, vaan tavallisen elämän teoreettista pohdintaa. Haapalaa kiinnostavat rutiinit, joita ihminen luo aina ympärilleen – sisältääkö tämä tuttu ja turvallinen esteettisen ulottuvuuden.”

Puutarhuri haluaa nauttia elämästä ja venyttää luonnon antamia aikarajoja, aikaistaa kevättä ja venyttää syksyä. Puutarha on hyvä ystävä – siellä voi vierailla silloin kun haluaa.

( Lähde Estetiikan professori Arto Haapalan haastattelu, Anu Uimonen HS 2.1.2009)

<!--[if gte mso 9]>