Lehdistölle

Kirsi Neuvosen Maaginen mittauspiste 8 Turussa

Auran Galleria

Yliopistokatu 7

20100 Turku

+358(0)40 544 1233

Taidegraafikko Kirsi Neuvonen esittelee uusinta tuotantoaan usean näyttelyn sarjassa, jonka yhteinen nimittäjä on Maaginen mittauspiste. Helsingistä 2009 alkaneen kahdeksas ja kolmanneksi viimeinen mittauspiste aukeaa yleisölle Auran Galleriassa Turussa elokuun lopussa. Näyttelsarja jatkuuvielä vuonna 2011 Lahdessa ja päättyy 2012 Hämeenlinnaan.

Maagisessa mittauspisteessa 8 on esillä viitisenkymmentä 2009-2011 valmistunutta grafiikanvedosta. Teoksissa on käytetty monipuolisesti etsaus-, akvatinta-, kopiosyövytys- ja pehmeäpohjatekniikoita. Aiheet polveilevat nykyfantasian maisemista muuntogeenisten kasvien outoon ja ihmeelliseen maailmaan. Kokonaisuudessa on niin ikään aiheita muistoalbumien herkiltä sivuilta että kaukokaipuun synnyttämistä matkakertomuksista ja ihmisen omaan sisäiseen matkantekoon liittyvistä runollisista hetkistä.

Näyttelyn teoksiin voi tutustua myös verkossa osoitteessa www.totuusvaitehtava.fi Sivusto toimii interaktiivisena näyttelykirjana, jonne vierailijat voivat kirjoittaa teosten herättämistä mielleyhtymistä.

- Katsojein tulkinnat ovat tuottaneet minulle iloa. Taide on olemassa vuorovaikutusta varten, Kirsi Neuvonen toteaa. Teoksissani on tarinallisuutta ja leikin usein teosten nimillä ja nyt katsojat voivat jatkaa leikkiä verkossa.

Hän on halunnut sivustolla jatkaa Jyväskylän Pajagalleriassaan virinnyttä vuoropuhelua tuotannostaan kiinnostuneiden kanssa. - Taiteilijan työ on näyttelyiden välissä usein erakkomaista puurtamista ja olen lähtenyt miettimään erilaisia tapoja rikkoa yksinpuhelun vaaraa, niin tekemisessäni kuin teoksissanikin. Teokset ovatloppujen lopuksi tarkoitettu kokemista ja jakamista varten.

Maaginen mittauspiste 7,8 ja 9 -näyttelyyn liittyvien tarinoiden ja yhteystietojensaantaneiden kirjoittajien kesken arvotaan yksi näyttelyteoksista.

Lisätietoja ja kuvamateriaaleja pyynnöstä

Kirsi Neuvonen
044 0300120
kirsi.neuvonen@copperfield.fi
www.kirsineuvonen.fi
www.totuusvaitehtava.fi

 

Lehdistömateriaalit

 

LiiteKoko
Kuvamateriaali lehdistökäyttöön4.31 Mt
Maaginen mittauspiste 2 lehdistötiedote55.49 Kt
Maaginen Mittauspiste 4, Lehdistötiedote Kuopio.pdf28.66 Kt