Linnut puutarhureina

Kirjoittanut Sara

Kaksi lintua lenteli ränsistyneessä puutarhassa, ja surkuttelivat sitä.

"Voi miten harmillista!"

"Niin, kyllä tästä kauniin saisi"

"Eikä vain kauniin, vaan kerrassaan ihastuttavan!"

Silloin linnut saivat idean. He kutsuivat Sukunsa ja ystävänsä ja kaikki kenet tunsivat taikka tiesivät. Yhteisvoimin, nämä pikkuruiset linnu, tekivät sen, mihin ihminen i pystynyt, ja minkä ihminen oli luovuttanut; Tekivät puutarhasta kauniin ja oi, niin ihastuttavan!

Puutarhassa kukkivat tuhannet ja taas tuhannet kukat. Oli liljoja ja ruusuja ja tulppaaneja ja horsmia ja petunioita ja vaikka mitä muita. Mutta kun käveli puutarhan keskustaan asti, sieltä löytyi ihmeellinen kukka. Kukka, jonka kukinto oli suuri. Kukka, jonka kukat oli vat kuin linnut: pieniä, mutta yhdistettynä  suuri parvi. Ja ne kukat tuoksuivat ihmeellisesti, ja oli kuin ne olisivat tienneet sen mutta eivät ylpeilleet sillä. Ne kasvoivat yhdessä, ja mikä ihmeellesintä, sydämen muodossa.